Tuomarit: Marita Packalén (vastaava) = MP, Laura Jalli = LJ ja Reija Puolakka = RP
Alokasluokka Näytösluokka Avoin luokka
Harjoitusluokka
1. Salla Haavisto, Tampere - ”Lila” Loving You Lemon, valkoinenlänsiylämaanterrieri n, s. 13.6.2004
"HileBile musa BileHileille" - miksattu/5 eri esittäjää, 1,55 min
MP: Pirteä esitys, tosin Lila ei ollut vielä täysin tottunut suureen kehään. Loppu sujui jo joustavammin. H
LJ: Koirakolla monipuolisia liikkeitä, jotka osin sujuivatkin hyvin. Tänään kuitenkin tuli välillä ”katkoksia”, eikä Lila innostunut kaikkea tekemään. Yhtenäinen asu ja hyvä kehänkäyttö. Tästä on hyvä jatkaa! :o) T
RP: Yhtenäinen kiva puvustus. Pirteitä liikkeitä. Lelu hyvin mukaan – mutta koiraa olisi voinut myös palkita oikeasti. Loppuliike koiran mieleen. Seuraamista voisi olla enemmän. H
2. Salla Haavisto, Tampere - ”Tiuku” Nallenevan Tuulikello, länsigöötanmaanpystykorva n, s. 4.1.2002
”Le petit crocodile” - ?, 2,05 min
MP: Tiuku ei ensialkuun olisi halunnut olla kehässä, mutta kun päästiin vauhtiin, esitys sujui ihan mallikkaasti. T
LJ: Hyvä, että Tiuku saatiin takaisin alun karkaamisen jälkeen. Hieman kontakti oli hukassa välillä, mutta koirakolla mukavia liikkeitä. Lopussa ”puhti” alkoi kadota ja lelu kiinnosti enemmän kuin liikkeet. Hyväntuulinen ohjelma, iloinen ilme ja hyvä kehänkäyttö. T
RP: Alussa koiran valtasi ”kehäkammo”. Musiikki sopi koiralle tosi hyvin! Palkkiosta ei paljoa hyötyä, jos sillä ei palkita koiraa es. aikana! T
3. Sinikka Kuorikoski, Helsinki - ”Lennu” Steinroller Lennarth, hovawart u, s. 26.1.2004
(”Do you want to dance” - Cliff Richard, n. 1,15 min) musiikki vaihtui teknisten ongelmien vuoksi.
MP: Koiralla hienot hypyt, joita varmaan tulevaisuudessa voi käyttää tosi hienosti hyväkseen. Koiran haukunta hieman häiritsi. Hyvin improvisoitu esitys. T
LJ: Hyväntuulinen meininki ja iloinen ilme läpi ohjelman. Kontakti välillä pätki hieman, mutta sujuva ohjelma. Mukavia liikkeitä, onneksi haukku ei yltynyt. Hyvä kehänkäyttö. Tästä on hyvä jatkaa. T
RP: Koiralla alussa hyvä, iloinen kontakti. Kappale olisi voinut olla lyhyempi ja koiraa olisi voinut palkita enemmän. Taipumus haukkua vaatii harkintaa koreografiassa. Upeita hyppyjä. T
Loput suoritusjärjestyksessä:
Anne Ahonen, Janakkala - ”Hekla” Hekla Frá Timburhúsinu, islanninlammaskoira n, s. 3.6.2005
” Can’t buy me love” – Beatles, 2,08 min
MP: Koiran ja ohjaajan yhteistyö oli hyvä. Hekla tosin innostui loppua kohti tarttumalla ohjaajan hihaan, mutta tähän auttaa varmaan koiran saadessa ikää lisää. T
LJ: Hyvä kontakti, mutta näykkimistä. Nuori, innokas koira, onneksi haukku ei yltynyt. Paljon seuraamista, hyvä kehänkäyttö. Koirassa oli ruutia. :o) T
RP: Kontakti hyvä, mutta haukahtelu vaatisi selvempiä seis –hetkiä näin harj.luokassa. Koira ylikuumenee loppua kohti. Askellus parhaimmillaan hurmaavaa! T
Inka Mattila, Tampere - “Onni” Nallenevan Ikuinen Laulu, länsigöötanmaanpystykorva u, s. 21.5.2001
”Chain Reaction” - Diana Ross, 2,50 min
MP: Yhteistyö oli hyvää. Koiralla oli paljon liikkeitä. Valitettavasti ulkopuolisen koiran haukunta sai Onnin säntäämään kehästä ulos. T
LJ: Hyvä kontakti ja sujuva ohjelma. Valitettavasti koira otti ritolat kehästä ohjelman lopussa!! Hyvä kehänkäyttö. Harmittava lopun karkaaminen :o( P
RP: Ihana kontakti loppukarkaamiseen. Ohjaajan lahkeiden koristelu vetää hyvin huomion koiraan. Jo paljon liikkeitä. Loppuvaiheen käsistä lähtö harmillinen takaisku. T
1. Hannele Parviainen, Hämeenlinna - ”Sara” BH TK2 Frau Fortuna Charade, bordercollie n, s. 5.5.2002
”The Phantom of the Opera” – Trance, 3 min
Tekniset pisteet 90,0/ taiteelliset pisteet 88,67/ yhteensä 178,67 KM (kunniamaininta)
MP: Esitys oli hieno. 91/89/180
LJ: Musiikkiin sopiva asu, vauhdikas esitys, jossa monipuolisia liikkeitä, jotka koira myös teki hienosti! Hyvä kontakti ja kehänkäyttö. Hieno esitys! :o). 85/85/170
RP: Iloista, vauhdikasta ja täsmällistä esitystä. Nautittava kokonaisuus, jota pari haukahdusta ei häirinnyt. 94/92/186
2. Leena Inkilä, Järvenpää - “Rita” Mihan Syysriite, snautseri n, s. 16.10.2002
”Funkytown” - Lipps Inc, 2,27 min
Tekn. 88,0/ tait. 86,33/ yht. 174,33 KM
MP: Koiralla paljon hyviä liikkeitä. Yhteistyö oli hyvää.90/90/180
LJ: Monipuolisia liikkeitä, jotka koira pääosin teki hyvin. Hieman ohjelman alussa kontakti herpaantui, mutta onneksi ohjaaja sai koiran mukaan. Hyvä kehänkäyttö. Sujuva. Eteenpäin menevä ohjelma. 83/80/163
RP: Paljon liikkeitä, mutta kokonaisvaikutelma kaipaa vielä hiomista. Saisi olla sujuvampaa. Kontakti pari kertaa hakusessa. Hieno esitys. 91/89/180
3. Tiina Paavola, Merimasku -”Nekku”VM-04 FinVPVA Kruunupään Nekku, kultainennoutaja n, s.23.4.1994 ”Kapteeni Koukku” - Kapteeni Kid ja Merkkarit, 2,14 min
Tekn. 84,0/ tait. 84,33/ yht. 168,33 KM
MP: Vanhalta koiralta hieno esitys. 84/87/171
LJ: Pirteä veteraani, joka teki liikkeet hyvin. Hyvä kehänkäyttö ja kontakti. 80/80/160
RP: Kaunista ohjaajatyöskentelyä, vanha koira kykyjensä mukaan mukana esityksessä. Välineistöä hieman turhaan kokonaisuutta ajatellen. 88/86/174
4. Heini Seppä, Sälinkää - ”Shira” FIN TVA BH Fancaros Adeline, bordercollie n, s. 30.4.2004
” Lord of the Dance – Riverdance” – Enya, 2,20 min
Tekn. 86,33/ tait. 80,67/ yht. 167,0 KM
MP: Musiikki sopi hyvin koirakon yhteistyöhön. 86/82/168
LJ: Hyvä kontakti ja kehänkäyttö. Monipuolisia liikkeitä, jotka koira teki hyvin. Onneksi haukku ei yltynyt kovemmaksi. Sujuva ohjelma. 88/81/169
RP: Sujuva esitys, hyvä musiikki. Koiralla vielä epätarkkuutta ja jotkin liikkeet jäävät vajaiksi. Haukahtelua jo turhan monta. Hieno lopetus! 85/79/164
5. Leena Inkilä, Järvenpää - “Ronja” Jettyspoof´s Ultramodern, snautseri n, s. 23.8.2004
“Anything for John Joe” - ?, 2,08 min
Tekn. 82,0/ tait. 83,0/ yht. 165,0 KM
MP: Sujuvaa musiikin mukaan liikkumista. 84/84/168
LJ: Pirteä esitys. Hyvä kontakti ja kehänkäyttö. Mukavia liikkeitä, jotka koira teki hyvin. 81/81/162
RP: Aika kekseliäästi koottu ohjelma, jossa hyvä yhteistyö. Ohjaaja voisi askeltaa enemmän ”riverdancemaisesti”, edes osittain. 81/84/165
6. Mari Väänänen, Janakkala - ”Buda” BH TK1 Uncia Du Clos Saint-Joseph, mudi n, s. 7.2.2003
”(You’re the) Devil in disguise” - Elvis Presley, 2,23 min
Tekn. 81,67/ tait. 80,33/ yht. 162,0 KM
MP: Koiran yhteistyö oli hyvä. 82/86/168
LJ: Hyvä kontakti, sujuva ohjelma. Hyvä kehänkäyttö ”enkeliparilla” ;o). 79/78/157
RP: Hyvä kontakti ja hauska esitys, jossa tempon vaihteluja olisi voinut hyödyntää ilmeikkäämmin. Rytmissä pysyminen vielä vähän hakusessa. 84/77/161
7. Sini Eriksson, Kirkkonummi - ”Sonic” TK1 Mutkis Onnensoturi, shetlanninlammaskoira u, s. 5.2.2005
” Get Of My Back” - Bryan Adams, elokuvasta Spirit Stallion Of The Cimarron, 2,49 min
Tekn. 89,0/ tait. 70,67/ yht. 159,67
MP: Koira toimi erittäin nopean kappaleen tahdissa hyvin. Valitettavasti haukkuminen hieman pilasi suoritusta. 91/75/166
LJ: Vauhdikas kokonaisuus, hyvä kontakti. Monipuolisia liikkeitä, jotka koira teki hyvin. Hyvä kehänkäyttö. Valitettavasti koira haukkui. 87/74/161
RP: Esiintyminen olisi kaivannut ”sotilaallisemman” musiikin. Taitavaa ohjausta, osaava koira, jo0nka haukkumiset pudottavat pisteitä. Liikkeissä koira väliin hosuu. 89/63/152
8. Anne Ahonen, Janakkala - “Manni” FIN MVA Tunturiketun Manni, islanninlammaskoira u, s. 24.9.1996
”The Phantom of the Opera” - The Original Motion Picture Soundtrack, 2,45 min
Tekn. 81,0/ tait. 77,33/ yht. 158,33
MP: Puvustus oli hyvä. Se, että koira haukahti, johtui ulkopuolisesta häirinnästä. 84/83/167
LJ: Hyvä asu, mutta kaavun helma kiinnosti Mannia välillä vähän liikaa… Ohjaajan terävät kiellot haukkuun hieman karahtivat korvaan pari kertaa. Kiellot kuitenkin tehosivat, eikä haukku yltynyt. Hyvä kehän käyttö ja kontakti läpi ohjelman. 74/73/147
RP: Hyvin koottu esitys, jota eniten häiritsi turhan pitkä viitta. Hyvä kontakti, pari haukahdusta. Osaava koira.85/76/161
9. Tiina Jounio, Oulu - “Oiva” Kis-Min Bandleader, shetlanninlammaskoira u, s. 1.9.1996
”Walkin’ My Baby Back Home” - Nat ‘King’ Cole, 2,39 min
Tekn. 77,0/ tait. 75,0/ yht. 152,0
MP: Kokonaisuutena hauska esitys, koira vain oli aika ajoin hieman hämillään. 78/71/149
LJ: Rauhallisen pehmeä meininki. hyvä kontakti pääosin, mukavan soljuvat liikkeet ja ohjelma. 77/76/153RP:
RP: Musiikki sopi kauniisti koiralle, mutta lyhyt nopean tempon osuus ei ”istunut”. Käsiohjaus voisi olla hieman vaimeampaa. 76/78/154
10. Inka Mattila, Tampere - “Miina” Miina Rytkönen, x-rotu n, s. 26.12.1994
” Private Dancer” - Tina Turner, 3,10 min
Tekn. 76,0/ tait. 70,0/ yht. 146,0
MP: Liikkeet olivat iästä johtuen vähän verkkaiset. 76/69/145
LJ: Veteraanille sopiva rauhallinen tunnelma. Hajut kiinnosti välillä ja päättipä Miina piipahtaa kehän ulkopuolellakin. Hyvä kehänkäyttö. 74/71/145
RP: Kauniisti ohjattu esitys, musiikki sopi koiralle. Kontaktissa turhan paljon katkoja, väline tuntuu turhalta. 78/70/148
11. Tiina Jounio, Oulu - ”Niklas” Ghosteye’s Bothnia Star, australianpaimenkoira u, s. 22.4.2004
”Country Mile” - Debra Hart, 2,56 min
Tekn. 74,33/ tait. 71,33/ yht. 145,66
MP: Alku oli hieman tahmeata. Loppua kohti alkoi tanssi sujumaan. 75/70/145
LJ: Tänään Niklas hieman ihmetteli välillä meininkiä lavalla. Ohjaajalla pirteä ilme, koira tänään vähän ”perässävedettävä”. Hyvä kehänkäyttö. 72/72/144
RP: Mukava esitys, positiivinen ohjaaja. Koiralla yritystä, mutta moni liike jäi vielä vajavaiseksi tai tekemättä. 76/72/148
12. Tiina Leinonen, Kiviniemi - “Nasu” Bettyboop, labradorinnoutaja n, s. 7.1.2004
”Päivänsäde ja menninkäinen” – Yö, 2,26 min
Tekn. 72,0/ tait. 72,33/ 144,33
MP: Koira ei ollut kaiken aikaa mukana. 74/72/146
LJ: Tänään Nasu vähän hyytyi loppua kohti ja kontakti kärsi. jotkut liikkeet Nasu kuitenkin teki hyvin. hyvä kehänkäyttö, iloinen ilme :o). 72/74/146
RP: Vauhtiin otot hyvä idea – mutta eivät nyt toimineet. koira saisi olla koko ajan mukana, nyt tarvittiin pientä käsikäynnistystä. Muutama ihana liike! 70/71/141
13. Maria Sjöström, Vantaa - “Siiri” Bambi, jackrusselinterrieri n, s. 10.7.2004
”This is Halloween” - elokuvasta Nightmare before christmas, 2 min
Tekn. 72,67/ tait. 71,33/ yht. 144,0
MP: Hieman tahmean alun jälkeen sujuvuus parani. 71/77/148
LJ: Tänään kontakti meinasi herpaantua ja Siiri haisteli ja rauhoitteli välillä. Jotkut liikkeet koira teki hyvin. hyvä kehänkäyttö. 71/70/141
RP: Hienosti ideoitu kokonaisuus, johon koira ei syttynyt mukaan. Monia mukavasti sujuneita osuuksia, mutta kontakti katkeili paljon. 76/67/143
14. Tiina Leinonen, Kiviniemi - “Penni” Baskethill's Isabel Duncan, englanninspringerspanieli n, s. 23.6.2005
” Boten Anna” – Basshunter, 2,13 min
Tekn. 70,0/ tait. 71,33/ 141,33
MP: Koira tuntui olevan hieman hämillään koko esityksen ajan. 68/72/140
LJ: Tänään Penni ei ollut oikein tanssituulella ja kontaktikin välillä pätki. Iloinen ja reipas ilme. Kehänkäyttöön enemmän huomiota, nyt kehän takaosa oli eniten käytössä. Nuori koira, tästä on hyvä jatkaa. 70/70/140
RP: Koira alussa hämillään ja stressaa – näykkii ohj. lahkeita. Hyväntuulinen ohjaaja saa koiran syttymään muutamaan lempiliikkeeseen. 72/72/144
1. Tiina Leinonen, Kiviniemi - ”Nasu ja Penni” (koirien tiedot alokasluokassa)
”Matkalaulu” - Eri esittäjiä, 3,40 min
MP: Lippuaihe oli hauska. Koirat pysyivät hyvin hallinnassa. Kaikkea ei ihan vielä osattu, mutta esitys oli kokonaisuudessaan hyvä tyydyttävä. T
LJ: Hyvä idea, mutta nyt ”odottavan aika kävi pitkäksi” eli vuoroaan odottavalle koiralle kannattaa kehittää jotakin muuta puuhaa kuin lipun varren pureskelua :o). Iloinen esitys, hieman koreografian hiontaa niin hyvä tulee. T
RP: Kunnianhimoinen koreografia, mutta kahta koiraa käytettäessä molemmat saisivat toimia yhtä aikaa. Välineitä vähän liikaa. Lopetus, missä koirat seurasivat yhtäaikaisesti, oli sympaattinen. V
1. Tiina Paavola, Merimasku - ”Sonja” Fin TVA & VPVA Anjuska, kultainennoutaja n, s. 22.4.1995
” Hiiohoi” - Los Piratos, 2,42 min
Tekn. 78,33/ tait. 80,33/ yht. 158,66
MP: Pirteä esitys, olisi toivonut koiralta hieman enemmän reaktionopeutta. 78/78/156
LJ: Pirteä veteraani, iloinen esitys! Monipuolisia liikkeitä, jotka Sonja myös teki pääosin hienosti. Toivottavasti näemme tulevaisuudessa lisää parivaljakon esityksiä. 78/84/162
RP: Reipas esitys, jossa välineiden määrää olisi voinut vähentääkin. 79/79/158
2. Tuuli Mannermo, Rymättylä - ”Chase” TK1 Pikkupaimenen Daisy Doolittle, bordercollie n, s. 13.9.2002
”Bloodred Sandman” – Lordi, 4,03 min
Tekn. 74,0/ tait. 73,33/ yht. 147,33
MP: Musiikkiesitys oli sen verran pitkä, että toistoja tuli paljon. Aihe oli kyllä mielenkiintoinen. 71/71/142
LJ: Hyvä asu. Chase hieman haahuili tänään, ei ollut ihan skarppina, mistä liiketarkkuus hieman kärsi. Monipuolinen ohjelma muuten, hyvä ohjelmaidea. 77/77/154
RP: Vauhtia, mutta liikesarjat voisivat olla vaihtelevampia ja suoritus varmempaa. Erikoinen asustus ja välineistö – loppu jätti vähän ? 74/72/146
3. Anitta Kerminen, Pori - ”Vili” Nordkooik's Lord Willy V. D. Bas, kooikerhondje u, s. 21.3.2004
”Terve!” - Jean S., 3,37 min
Tekn. 72,67/ tait. 73,0/ yht. 145,67
MP: Ohjaajan käskyliikkeet ovat liian näyttäviä avo-luokkaan. Koira hieman hämillään eikä ole ihan esityksessä mukana. 71/72/143
LJ: Tänään Vili oli vähän hitaalla, kontakti hajosi silloin tällöin myös haisteluksi. Hyvä kehänkäyttö, vauhdikas esitys, liikkeitä mukavasti. Valitettavasti Vili ei ollut tänään ihan täysin mukana ja liikkeiden laatu kärsi siitä. 75/76/151
RP: Musiikki olisi vaatinut koiralta vahvempaa läsnäoloa. kontakti katkeili. Tähän luokkaan toivoisi jo vähäeleisempää ohjausta ja varmempia perusliikkeitä. 72/71/143
4. Sini Eriksson, Kirkkonummi -”Nekku” FIN AVA&TVA Fomarin Nekku, shetlanninlammaskoira n, s. 2.1.1999
” Skull and Crossbones” - elokuvasta Pirates of Caribbean: The Curse of the Black Pearl, 3,24 min
MP:
LJ: Paljon monipuolisia liikkeitä. Valitettavasti koira haukkuu häiritsevästi läpi ohjelman. Hyvä kehänkäyttö, mutta kokonaisuuden pilaa erittäin runsas haukku. 75/43/118
RP:
Tahtitassujen kannustuskiertopalkinto annettiin parille Salla Haavisto ja Lila.
Tahtitassujen nettisivuja hoitaa Alva sähköposti etunimi@willas.net
Tahtitassut ry - Tass i takt rf Sivukartta
Päivitetty 31.3.2007