HARJOITUSLUOKKA:
1. Jutta Salejärvi-Viertola – Hippa /Hyvä
KR: Koreografiaa mietitty ja liikkeitä, joita koira suorittaa yhteistyössä melko tarkasti. Oikein vauhdikas esitys, jossa olisin vielä toivonut näkevän vähän enemmän koiran liikkeitä suhteessa ohjaajan liikkumiseen. H1
JS: Hauskasti musiikkiin rakennettu ohjelma. Koira hyvin mukana koko ohjelman, iloista menoa! Erilaisia liikkeitä vian vielä lisää ja vähän vähemmän paikoillaan makoilua. H1
|
2. Inka Paananen – Miina /Tyydyttävä
KR: Liikkeitä oikein mukavasti ja koira suorittaa niitä iloisesti omaan verkkaiseen tyyliin. Kehää käytettiin sujuvasti. Muutaman kerran Miina “karkasi käsistä”. Ohjaaja saa kuitenkin taitavasti koiran mukaansa ja ja säilyttää itsekin naiseutensa. T2
JS: Ihanan virkeä veteraani, jonka häntä heilui halki ohjelman. Taidokkaasti koottu koreografia, jossa hyvää kehänkäyttöä ja ohjaajan liikkumista. Harmi, että hajut vähän häiritsivät välillä keskittymistä. T2
|
3. Tiina Harju – Jimi /Tyydyttävä
KR: Koirakolla monia hyviä liikkeitä, joita koira tekee hieman hitaasti ja hämmentyneenä. Tarkkailee samalla yleisöä. Kehää voisi käyttää laajemmin, vapautuisiko koiraa, jota selvästi jännitti. T3
JS: Erittäin rauhallinen esitys. Koira piti hyvin kontaktia halki ohjelman ja parilla oli ihan mukava liikevalikoima käytössään. Kunpa Jimi vain syttyisi tanssista hiukan enemmän! T3
|
Marikki Pirkola – Ronja (Keskeytys)
KR: Rauhoita aina koiraa ja keskeytä tilanne poikki kun koira kuumenee haukkumaan. Uskoisin, että esitys olisi ollut hieno. Ratkaisu oli oikea.
JS: Taisi uusi tilanne hiukan kiihdyttää Ronjaa. Iloinen ote ohjaajalla.
|
Inka Mattila – Onni (Keskeytys)
KR: Lupaava alku. Koira suorittaa liikkeitä liian hitaanlaisesti musiikin tahdissa, vapaus vei kuitenkin voiton.
JS:
Ylös
|
ALOKASLUOKKA:
1. Anitta Kerminen - Vili
"Oli simmarit, sammarit, kummarit ja pipo" Irvin Goodman
Tekn. 82.0 Tait. 84.33 Yht. 166.33 /KUMA
JS: Tekn. 81 Tait. 79 Yht. 160
Hauskasti musiikkiin rakennettu koreografia, mukavasti eri liikkeitä. Parissa kohdassa koira vähän mietiskeli, enimmäkseen kuitenkin iloista menoa.
JSV: Tekn. 86 Tait. 87 Yht. 173
Vauhdikas ohjelma. Pipokuvio hauska + ohjelman lopetus. Asu teemaan sopiva!
KR: tekn. 79 tait. 87 yht. 166
Liikkeitä ihan mukavasti. Koira hauska ja vilkas. Ohjaaja pystyy hallitsemaan ja saamaan mukaan koko ajan, vaikka välillä koiruus vilkuilee seinille. Hauska pipotemppu, joka meinasi
|
2. Tiina Jounio - Oiva
"Walkin' My Baby Back Home" Nat 'King' Cole
Tekn. 78.33 Tait. 83.66 Yht. 162.00
JS: Tekn. 77 Tait. 78 Yht. 155
Rauhallinen pari, jolla kiva koreografia. Enimmäkseen hyvä kontakti, hiukan haistelua välillä.
JSV: Tekn. 81 Tait. 87. Yht. 168
Parilla sopiva musiikki. Ohjaajalla hyvä liikehdintä, koira innostui välillä haistelemaan.
KR: Tekn. 77 Tait. 86 Yht. 163
Liikkeiden määrä hyvä, kehän käyttö ja koreografia. Pientä haistelua matkan varrella. Yhteistyö hyvää ja rauhallista.
|
3. Katri Kallio - Seri
"Crying At The Discoteque" Alcatzar
Tekn. 76.33 Tait. 66.66 Yht. 143
JS: Tekn. 79 Tait. 69 Yht. 148
Koiralla paljon liikkeitä olemassa ja kivaa ideaa koreografiassa. Harmi, että osa jäi näkemättä, kun Seri unohtui haistelemaan. Hieno lopetus.
JSV: Tekn. 87 Tait. 79 Yht. 166
Upea peruukki! Koira haahuilee välillä. Upeita, vaiketakin liikkeitä.
KR: Tekn. 63 Tait. 52 Yht.115
Koira oli mielestään odottanut tarpeeksi, koira taisi kyllä väsyä hieman lopussa. Joitain temppuja ohjaaja sai koiran tekemään. Hieno peruukki ja idea.
|
4. Tiina Jounio - Niklas
"Niin Aikaisin" Anki
Tekn. 66.66 Tait. 73 Yht. 139.66
JS: Tekn. 64 Tait. 67 Yht. 131
Ohjaajalla iloinen ote tekemiseen. Koira kyllä piti kontaktia, harmi, että liikkeitä jäi tekemättä. Ehkä vaudikkaampi musiikki olisi innostanut enemmän.
JSV: Tekn. 73 Tait. 78 Yht. 151
Ohjaajalla edelleen hyvä liikehdintä. Koira ei ihan täysillä mukana. Kieltäytymisiä joistain liikkeistä. Häntä heilui koko esityksen ajan. Pussailua - söpöä. Ohjaajalla ihana asu!
KR: Tekn. 63 Tait. 74 Yht. 137
Koira ei kovin tanssituulella. Ohjaaja saa kuitenkin mukaansa iloisesti houkutellen. Liikkeitä melko mukavasti. Kehää käytetty laajasti.
|
Sanna Kumpu - Makkonen
Keskeytys
JS: Ohjaaja keskeytti.
JSV: Koira meinasi, että tanssi sinä, minä istun tässä.
KR: Makkonen ei tanssi, hyvin miehekäs suomalainen.
|
Heli Nousiainen - Ippe
Keskeytys
JS: -
JSV: Koira jäi haistelemaan maata, ei ollut kontaktia.
KR: Tanssi ite, haistelu on kivempaa.
|
Ylös
AVOIN LUOKKA:
1. Tiina Paavola - Sonja
Mixaus kappaleista:"Kalinka" Leningrad Cowboys & The Alexandrov Red Army Ensemble"Cossacks Marching Song" The Cossacks Pathways
Tekn. 77.33 Tait. 81.66 Yht. 159
JS: Tekn. 77 Tait. 79 Yht. 156
Uskomattoman pirteä koira ikäisekseen. Parilla upea kontakti. Koreografiassa hauskaa ideaa. Mutta avoimessa luokassa toivoisin näkeväni enemmän vaativia liikkeitä. Iloista menoa.
JSV: Tekn. 78 Tait. 82 Yht. 160
Koira innokas ja iloinen. Esitykseen panostettu. Rekvisiittaa löytyi. Ilo oli katsella! Upea vanhus - koira siis :-)
KR: Tekn. 77 Tait. 84 Yht. 161
Mahtavaa katsottavaa, iloista yhteistyötä, kekseliäs koreografia. Toivoisin liikkeisiin vähän vaativuutta lisää.
Tahtitassujen kannustuspalkinnon saivat Anitta Kerminen ja Vili. |