”SyysZembalot” -koiratanssikilpailu Vahdolla 30.9.2007
Tuomarit Johanna Saariluoma (JS), Elina Rajala (ER), Henna Meriharju (HM)
Noviisiluokka Alokasluokka Avoin luokka
Voittajaluokka Nyhjää tyhjästä
ei sijoitettu, tulokset esiintymisjärjestyksessä
1. Lena Venhola ja Masa (Collie); Mörkö se lähti piiriin
JS: Ohjaajalla ihailtavan positiivinen ote. Koira valitettavasti hämääntyi uudessa tilanteessa. Yksi harmittavainen käsiohjaus. Koiralla pari reipasta hyppyä.
HM: Masa oli tänään selkeästi hämillään, eikä yhteistyö oikein kiinnostanut. Jos koiraa olisi juoksuttanut tai hyppyyttänyt, se olisi ehkä voinut innostua. Muutama hyppy nimittäin onnistui hyvinkin. Ohjaaja ihanan iloinen!
2. Tiina Paavola ja Anni (Kultainen noutaja); Tiikerin laulu/Disney
JS: Iloista ja reipasta menoa. Nuoreksi koiraksi jo paljon liikkeitä. Pennulle toimiva musiikkivalinta ja ohjelma hyvä kokonaisuus. Hyvä kontakti.
HM: Vaativa ohjelma vasta puolivuotiaalle! Ja hämmästyttävän hyvin jaksoi pieni mukana. Monta kivaa liikettä ja sympaattinen loppu.
3. Hanna Salla ja Rocky (Collie): Hänkki-Pänkki
JS: Ohjaaja jaksoi hyvin yrittää, vaikka koira ei tänään ehkä antanut parastaan. Muutamia toimivia liikkeitä nähtiin, harmi että koira innostui haukkumaan.
HM: Rocky oli selkeästi hämmentynyt tilanteesta eikä malttanut muuta kuin komentaa ohjaajaa. Ohjaajan pitäisi löytää keinot tyynnyttää stressi. Puolivälissä muutama onnistunut liike mutta valitettavasti tilanteen jännittävyys vei voiton.
4. Petronella Grönroos ja Nuutti (X-rotu): I just can´t wait to be king/Jason Weaver
JS: Reipasta menoa ja ohjaajalla iloinen ote halki ohjelman. Koira teki valtaosan ajasta hyvin, vaikka hetkittäin kokikin tarpeelliseksi rauhoitella ohjaajaa. Jonkin verran haukahtelua. Hyvä ja täsmällinen lopetus.
HM: Hyväntuulinen esitys, jossa paljon hyviä liikkeitä. Alussa kontakti hieman pätki, mutta parani loppua kohti. Ohjaajalla kauniit, vaikka vielä isot, käsiliikkeet. Parissa selkeästi rahkeita kilpailuluokkaan.
5. Lena Venhola ja Eetu (Collie): Hippulat vinkumaan
JS: Rauhallinen koira. Väliin innostui heiluttamaan häntäänsäkin ohjaajan innostaessa! Lisää vielä liikkeitä tälle parille. Hetkittäin koira hieman poissaoleva ja muutama yksittäinen haukahdus tuli, jotka eivät kuitenkaan näin vähäisinä vielä rikkoneet pahasti kokonaisuutta. Ohjaajalla positiivinen ote.
HM: Eetua tilanne jännitti ja se oli selvästi hämillään. Tässäkin esityksessä ohjaajan iloinen asenne paistoi läpi! Jossain vaiheessa Eetu jo ”meinasi” lämmetä, mutta lopulta jännitys vei voiton. Kiva kappalevalinta.
1. Birgit Hiironen ja Mimi (X-rotu)
Tico Tico/Bob Slobodon Vicicevic
92,3/92,3/184,6 KM, erittäin hyvä
JS: Pirteää menoa! Musiikki sopi parille hyvin. Hiukan koira hiipui ohjelman loppua kohti, pientä nuuskiskelua. Kuitenkin yleisvaikutelmaltaan toimiva ohjelma, jossa koirakin lähes koko ajan hyvin mukana. 88/91/179
ER: Todella iloisen näköistä menoa. Koiralla oli selkeästi kivaa kehässä. Kiva puvustus. Erilaisia liikkeitäkin oli hyvä valikoima. 95/93/188
HM: Sympaattinen esitys. Koiran pieni häntä vispasi täysin musiikin tahtiin! Monia hyviä liikkeitä ja hieno kontakti. Eteenpäin vain kisauralla! Tanssillinen esitys. Musiikin vauhdin vuoksi olisi ollut kiva nähdä joku ”spurtti”. 94/93/187
2. Hanna Nyman ja Duzi (X-rotu)
Colonel Bogey March/The Boston Pops Orchestra
85,6/90/175,6 KM, hyvä
JS: Tokomainen alku sopi armeijateemaiseen ohjelmaan, myöhemmin tanssillisuuttakin löytyi hyvin. Perusliikkeet hyvin hallussa. Ihailtavaa ohjaajan liikkumista, joka onnistui ohjatessakin. Koiralta muutama kieltäytyminen, mutta yleisesti kontakti kohdillaan. 87/93/180
ER: Kivan näköinen puvustus ja mukavat liikkeet. Muutama kontaktikatkos tuli tänään, erikoinen tilanne taisi hieman jännittää. 83/91/174
HM: Reipas ja rytmikäs esitys. Alussa hieman tokomainen. Hieno kontakti ja koira suoritti mielellään. Kiva asu. Hienot kierimiset. Valmis luokkanousuun! 87/86/173
3. Pirkko Laine ja Rosie (X-rotu)
Fuego/Bond
87,6/82,3/169,9 KM, hyvä
JS: Iloista menoa, paljon valmiita liikkeitä. Koira hetkittäin epävarma, rauhoitteli ja haukahteli joitakin kertoja (ehkä ohjaajan jännitykseen liittyen?) Piti kontaktia hyvin halki ohjelman. Koreografia monipuolinen, hyvä! 86/88/174
ER: Paljon erilaisia liikkeitä. Kiva puvustus. Tänään haukahdukset ja koiran näykkiminen vähän häiritsi kokonaisuutta, muuten mukavan näköistä menoa. 88/80/168
HM: Kiva asu ja dramaattinen musiikki. Koiraa (ja ehkä ohjaajaakin J ) jännitti, joka purkautui yksittäisinä haukkuina, joka taas vähensi hieman pisteitä. Paljon hyviä liikkeitä ja hyvä koreografia. 89/79/168
4. Joanna Vuorilehto ja Wilma (X-rotu)
Are you Ready/Anna Abreu
85,6/78/163,6 hyvä
JS: Parilla paljon vaikeitakin liikkeitä, joita koira teki hyvin. Ohjaaja käytti paljon käsien taputtamista ohjaamisessaan. Taitava pari, mutta valitettavasti koira olisi ohjelman aluksi halunnut lähteä kehästä ja kontakti katkesi pari kertaa myöhemminkin. Lisää kisakokemusta vielä ja tältä parilta on lupa odottaa paljon! 91/71/182
ER: Kivasti erilaisia liikkeitä. Alussa oli kontakti vähän hukassa, mutta parani huomattavasti loppua kohden.85/80/165
HM: Wilma oli alussa hieman hämillään, mutta selvittyään siitä, suoriutui hyvin. Monia vaikeitakin liikkeitä, joista osa onnistuikin todella hienosti. Ohjaaja voisi koettaa päästä eroon käsien läiskyttelystä. Koiran häntä heilui koko ajan. Pari valmis alokasluokkaan! 81/83/164
5. Heidi Aaltonen ja Iiri (Vehnäterrieri)
Showcase/Dean Crouch
80/80,3/160,3 hyvä
JS: Koira säilytti kontaktin halki ohjelman verrattain hyvin. Ohjaajan tanssillisuus ehkä jätti suppeamman liikevalikoiman omaavaa koiraa hieman varjoonsa. Ohjaajalla pirteä ote tekemiseen, mutta tämän rauhallisen koiran vahvuudet voisivat päästä paremmin esiin rauhallisemmalla musiikilla. 78/76/154
ER: Alussa oli koiralla huomio vähän muualla, mutta kontakti parani mukavasti loppua kohden. puvustukseen oli panostettu. Mukavasti tuli erilaisia liikeitäkin. 83/87/170
HM: Hieno asu, erit sukat ja hiukset! Iiri tuntui käyvän hieman hitaalla tänään. Jotkut hypyistä kirvottivat vähän vauhtiin, mutta hieman lisää eloisuutta näin vauhdikkaaseen musiikkiin. Ohjaaja tanssi hienosti, mikä korosti koiran hitautta. 79/78/157
6. Anne Suominen ja Siiri (Saksanpaimenkoira)
Pojat
73,3/67,3/140,6 tyydyttävä
JS: Nuori koira, jolla mukavia liikkeitä ohjelmassa. Uusi tilanne vei väliin voiton tanssimisesta ja koira meinasikin pari kertaa lähteä tutkailemaan kehän ulkopuoltakin. Esineen käyttö ohjelman lopussa kyseenalainen – ei kenties koreografisesti välttämätön, eikä koira ollut innokas luopumaan siitä. Ohjaajalla ihailtavan positiivinen ote halki ohjelman ja musiikkivalinta hyvä. 71/64/135
ER: Tänään oli kontakti vähän hakusessa. Kiva, että oli mietitty yhtenäistä puvustusta. Toteutuneet liikkeet kivoja. Lopussa käytetty noutoesine ei mielestäni liittynyt oleellisesti ohjelmaan, vaan oli palkkaustarkoituksessa. 70/63/133
HM: Esityksestä paistoi läpi jännitys – molemmilta. Siiri olisi ollut mieluummin jossain muualla, kuten loppukumarruksen kiirelähtökin todisti. Välillä ihan tyydyttävää seuraamista ja kivoja liikkeitä. Musiikki sopi mielestäni koirakolle hyvin ja asutkin yhteneväiset. 79/75/154
1. Daniela Lunden ja Kiira (X-rotu)
El Tema de Pokemon
78,6/77,6/156,3 tyydyttävä
JS: Parin kontakti piti halki ohjelman ja paria kieltoa lukuun ottamatta koira teki hyvin. Ohjelmaan kaipaisin lisää liikkuvuutta ja kentän käyttöön voisi ehkä vielä kiinnittää lisää huomiota. Parilla oli mukavasti liikevalikoimaa ja ohjaajalla positiivinen asenne. 81/79/160
ER: Mukavan näköistä menoa. Muutama kontaktikatkos koirakon välillä. Kivaa yhtenäisyyttä asusteissa. 80/78/158
HM: Kiiralla hieman hitaampi vaihde nyt päällä. Koira suoritti, mutta vähän empien. Ohjaaja liikkui hyvin. Pääosin hyvä kontakti. Suoritustarkkuutta ja –nopeutta pitäisi kehittää. Liikemäärä hyvä. 75/76/151
2. Mari Väänänen ja Buda (Mudi)
Lemon Tree/Fools Garden
78,3/75/153,3 tyydyttävä
JS: Innokas koira, jolla oikein hyvä kontakti ohjaajaan halki ohjelman. Valitettavasti peruutusliike sai koiran aloittamaan haukahtelun, ja ääntely jatkui loppuohjelmassa. Koiralta löytyi kyllä liikkeitä, mutta ne voisi sijoittaa tasaisemmin pitkin ohjelmaa pitkien seuraamisjaksojen lyhentämiseksi. Ohjaajalla siistit verrattain pienet ohjausliikkeet. 82/74/156
ER: Hauskat yksityiskohdat asusteissa. Valitettavasti koiran ääntelyt häiritsi muuten mukavaa kokonaisuutta. 76/75/151
HM: Iloinen ja innostunut koira, jolla into välillä purkautui haukkumisenakin. Liikkeiden määrä hyvä, mutta suoritustarkkuus välillä haussa. Kiva kappale, ei kuitenkaan tuonut mitään erityistä lisää esitykseen. 77/76/153
3. Camilla Ketonen ja Wunjo (Sileäkarvainen noutaja)
Love Generation/bo Sinclair & Cutee B
76,6/70,6/147,3 tyydyttävä
JS: Vauhdikas pari. Reipas tahti jatkui halki ohjelman, valitettavasti koira innostui vauhdikkaassa menossa haukahtelemaan verrattain paljon. Liikkeitä löytyi kivasti, joitain vaativampiakin. 82/69/151
ER: Valitettavasti tänään säännöllinen haukahtelu rikkoi, muuten mukavan näköistä kokonaisuutta. Reipasta menoa! 73/73/146
HM: Erittäin energinen ja innokas koira. Näyttäviä hyppyjä ja muitakin hyviä liikkeitä. Suoritustarkkuuteen huomiota. Koreografia oli aika edes-takaista. Haukkuun kannattaa kiinnittää huomiota. 75/70/145
4. Yael Ovitz ja Niina (Toyvillakoira)
Maria(Ricky Martin)
68,6/67,3/136 välttävä
JS: Persoonallisia liikkeitä. Koira oli alussa hiukan hitaalla ja nuuskiskeli, myöhemmin innostui hiukan liikaakin. Hienosti täsmällisyydellä tehty loppuasento. Kaukoliikkeistä voisi saada hyvinkin näyttäviä, kunhan koiran saa pidettyä hallinnassa. Toimiva musiikkivalinta. 73/66/139
ER: Alussa tuli vähän haistelua ja kontaktikatkoja. Meno piristyi loppua kohti. Lopussa oli koiralla liiankin kivaa itsekseen. Kiva asuvalinta. 65/61/126
HM: Niina riehaantui esityksessä niin, että ohjaajakin nauroi katketakseen. Kiva kun koiralla on kehässä hauskaa! Liikkeiden määrä tyydyttävä, suoritustarkkuus hieman hakusessa. Koreografia olisi voinut olla monipuolisempi. Hyvä asu. Sinänsä kiva musiikki, mutta ei mielestäni koiralle paras mahd. valinta. 68/75/143
5. Yael Ovitz ja Dana (Toyvillakoira)
Tide is high/Atomic Kitten
47/48,5/95,5 puutteellinen
JS: Danaa ei tällä kertaa oikein tanssittanut. Ohjaaja vei koiraa todella nätisti. Pari hyvää liikettä, mutta aika monta muuta taisi tänään jäädä harmillisesti tekemättä. 47/49/96
ER: Valitettavasti ei löytynyt tänään yhteistä säveltä. Onneksi ohjaaja jaksoi olla positiivinen ja kannustava tästä huolimatta. 36/36,5/72,5
HM: Dana ei tänään ollut tanssituulella. Ohjaaja jaksoi kuit. hymyillä ja kannustaa koiraa. Koiraan koskeminenhan ei ole sallittua, mutta nyt se oli koiran kannustamisen vuoksi järkevää – pisteiden menetys on pienempi paha kuin koiran huono mieli. 58/60/118
1. Sini Eriksson ja Sonic (Shetlannin lammaskoira)
The Black rider/Lord of the Rings
88,3/72,3/160,6 hyvä
JS: Vaativa ja monipuolinen ohjelma. Koiralla paljon liikkeitä, jotka se suoritti hyvin. Valitettavasti koira innokkaasti työskennellessään haukkuu ja ääntelee runsaasti. Ohjaajalta siistiä työskentelyä. 95/72/167
ER: Mukavasti erilaisia liikkeitä. Asusteisiin oli selvästi satsattu. Muuten hyvän näköisen kokonaisuuden rikkoo koiran säännöllinen ääntely. 76/68/144
HM: Erittäin paljon ja vaikeitakin liikkeitä, joiden suoritustarkkuus hyvä. Hyvä koreografia ja kontakti. Innokas koira, joka ikävä kyllä purkaa intoaan ääntelemällä. Idea kiva. 94/77/171
1. Tiina Paavola ja Sonja (Kultainen noutaja)
Island Girl ja I get Around/The Beach Boys
72,6/75/147,6 tyydyttävä
JS: Vauhdikas veteraanikoira, iloista meininkiä halki ohjelman. Osa esineistä ehkä hieman tarpeettomia ohjelman kannalta. Pari kieltäytymistä. Voittajaluokassa voisi olla mukana vaativampiakin liikkeitä kuin tänään nähdyt. Ohjaaja eläytyi ohjelmaan pitkin matkaa. 71/79/145
ER: Puvustukseen ja välineisiin oli panostettu. Kaikkien välineiden käyttö ei ihan perusteltua. Iloisen näköistä menoa, vanhakin koira muuttui nuoreksi jälleen. Tasoluokan huomioon ottaen olisin kaivannut hiukan monipuolisempaa liikevalikoimaa. 72/74/146
HM: Viehättävä veteraani, joka tänään suorastaan riehaantui! Sonjaa katsellessa tulee hyvä mieli. Rekvisiitan käyttöä kannattaisi harkita. Vain tarinan kannalta oleelliset mukaan ja enemmän kuin yksi käyttöaihe per esine. 75/77/152
jossa palkittiin paras, loput esiintymisjärjestyksessä. Kappaleet arvottiin esittäjille ja saivat tietää kappaleensa vasta kehässä.
1. Tiina Paavola ja Sonja
Hippy Hippy Shake/The Beatles
JS: Reipasta menoa ja tasapainoinen ohjelma. Esineitä ei välttämättä olisi tarvittu. Sekä ohjaaja että koira hyvin mukana, vaikka musiikki ei ehkä tahdiltaan ollutkaan koiralle ideaalinen.
ER: Todella reipasta menoa. Mukavasti liikkeitä. Koiralla on tosiaan kivaa kehässä.
Daniela Lunden ja Kiira
Daddy Cool/Darts
JS: Ohjaaja hyvin mukana musiikissa halki ohjelman. Koiraltakin enimmäkseen reipasta menoa, vaikka välillä meinasikin vähän hidastua. Olemassa olevia liikkeitä suht tasapainoisesti vuoroteltu pitkin ohjelmaa.
ER: Kivan näköistä menoa. Hieman koira väsyi loppua kohden. Erilaisia liikkeitäkin löytyi mukavasti.
Pirkko Laine ja Rosie
Hit the road, Jack/Ray Charles
JS: Rosie oli pitkän päivän jälkeen vähän hitaalla rokkaamaan. Ohjaajalla hyvää yritystä koreografiassa ja reipasta musiikkiin liikkumista. Liikkeitä löytyi lisää pitkin ohjelmaan.
ER: Kivasti tuli erilaisia liikkeitä. hieman oli kontaktikatkoksia. Aloitteleva koira ei tänään jaksanut kunnolla toista esiintymistä. Ohjaaja oli kannustava ja musiikissa mukana.
Mari Väänänen ja Buda
Old Time Rock´n roll/Bob Seger
JS: Reipasta menoa, koira oli hyvin mukana ja ohjelmassa tapahtui suht paljon. Pysähdys ohjelman keskellä katkaisi koreografian, muuten toimiva ohjelma.
ER: Iloista menoa. Liikevalikoimaa oli mukavasti.
Sini Eriksson ja Sonic
I got Stung /Elvis Presley
JS: Parilla paljon vaikeitakin liikkeitä, joita tasaisesti pitkin ohjelmaa. Ohjaaja liikkui turhan rauhallisesti näin vauhdikkaaseen musiikkiin. Kehän käyttö kohtuullisen hyvää.
ER: Hyvä liikevalikoima. Liikkeet osuu kivasti musiikkiin. Valitettavasti koiran ääntelyt häiritsi kokonaisuutta.
Noviisiluokasta valittiin lisäksi YLEISÖN SUOSIKKI. Palkinnon sai Birgit Hiironen ja Mimi.
Tahtitassujen kannustus –kiertopalkinnon sai Joanna Vuorilehto ja Wilma.
Tahtitassujen nettisivuja hoitaa Alva sähköposti etunimi@willas.net
Tahtitassut ry - Tass i takt rf Sivukartta
Päivitetty 02.10.2007