Alison Jaskiewicz
Tottelevaisuusliikkeiden harjoitteleminen on oleellinen osa koiratanssia, koska tottelevaisuus muodostaa perustan koiran liikunnallisuudelle ja koulutettavuudelle. Hakeudu hyvään koulutusryhmään. Sen lisäksi, että koirasi oppii käyttäytymään paremmin, tulet hämmästymään sitä, miten paljon koirasi kouluttamiseen käyttämäsi aika parantaa suhdettanne. Kun koirasi osaa suunnilleen alokasluokan liikkeet, voit aloittaa koiratanssin. Tottelevaisuuskoulutuksen ohella voit tehdä paljon muutakin valmistautuaksesi koiratanssin monipuoliseen maailmaan
Tavallinen tottelevaisuuskurssi keskittyy seuraamiseen, sivulletuloon, edessä istumiseen ja luoksetuloon. Parhaimmillaan opit myös keinoja koirasi tarkkaavaisuuden ja keskittymiskyvyn parantamiseen. Tarkkaavaisuus on oleellinen osa CFF-koiratanssia. Kontaktiharjoituksiin käytetty aika maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, sekä tottelevaisuudessa että koiratanssissa.
Perinteinen tottelevaisuus on hyvin toispuoleista fyysisesti katsottuna. Seuraamisliike suoritetaan ainoastaan ohjaajan vasemmalla puolella, minkä johdosta koirat voivat jopa kehittää toispuoleiset lihakset. CFF-koiratanssissa koiran tulee osata seurata molemmilla puolilla. Koiratanssiharjoittelu parantaa koiran tasapainoaistia ja vähentää epäsymmetrisestä harjoittelusta johtuvia ongelmia. Koiratanssikoirat ovat tasapuolisesti kehittyneitä, koska niiden kehojen molempia puolia harjoitetaan. Kun koulutusohjaajasi on neuvonut sinulle, miten vasemmalla puolella seuraaminen opetetaan, harjoittele kotona myös oikealla puolella seuraamista. Opittuasi sen, miten koiralle opetetaan sivulletulo vasemmalle puolelle, opeta se tulemaan sivulle myös oikealle puolellesi. Käytä eri käskyjä, jotta koirasi ymmärtää liikkeiden eron.
Kiehtooko? Ja hauskuus on vasta alussaan. Kun olette oppineet perusasiat, voit opettaa koirallesi muutamia epätavallisempia liikkeitä, joita ei vaadita tottelevaisuuskokeissa mutta jotka sopivat mainiosti koiratanssien:
Opeta koirasi peruuttamaan suoraan taaksepäin. Montako eri peruuttamistapaa
keksit? Katsotaanpa: peruuttaminen koiran seuratessa jommallakummalla
sivulla ja peruuttaminen poispäin koiran ollessa sinun edessäsi.
Kun koira peruuttaa edessäsi, voit joko kulkea koiran mukana
tai jäädä paikallesi koiran liikkuessa sinusta poispäin.
Koiran voi myös opettaa peruuttamaan eri nopeuksilla.
Opeta koirasi kääntymään paikallaan sekä sen ollessa sivullasi kummallka tahansa sivulla että edessäsi.
Opeta koirasi liikkumaan sivusuunnassa molempiin suuntiin molemmilla puolilla edessäsi.
Mahdollisuudet ovat loputtomat. Kysy koulutusohjaajaltasi apua uusien liikkeiden opettamiseen. Kouluttajat ovat vasta alkaneet hahmottaa, mihin kaikkeen nämä koiraurheilijat kykenevätkään. Käytä mielikuvitustasi, mutta muista, että tavoitteesi on tuoda esiin se, miten sulava, kaunis ja voimakas koirasi on, ei sirkustemppujen teettäminen tai monimutkaisten temppujen esittäminen. Kaikkien liikkeiden pitää olla luonnollisia koiralle, sellaisia joita koira luonnostaan tekee leikkiessään.
Kun koirasi osaa useita liikkeitä, on aika valita musiikki ensimmäistä koiratanssi-esitystänne varten. Muista, että musiikin pitää olla koiran luonnollisen rytmin mukaista. Koska toimit koirasi ohjaajana, sinun ei välttämättä tarvitse liikkua musiikin tahdissa.
Meidän tulee kehittää musiikinkuuntelutaitoamme, jotta voisimme päästää valloilleen koreografian musikaaliset mahdollisuudet. Kuuntele melodiaa, soittimia, teemoja ja vaihteluja, ja opi tunnistamaan musiikin rytmi. Ota kaikki musiikkilajit huomioon klassisesta nykyaikaiseen, jazzista kansanmusiikkiin, laulettuna tai soitinmusiikkina. Valitse useita kappaleita, jotka tuntuvat sopivan koirasi rytmiin, ja kokeile sitten seuraamista musiikin tahdissa, kunnes löydät sopivan rytmin. Tulet huomaamaan, että koirat pitävät musiikista! Monet koulutusohjaajat ovat käyttäneet musiikkia kursseillaan jo vuosikausia, koska se parantaa sekä koiran että ohjaajan asennetta ja auttaa löytämään säännöllisen rytmin. Koirasi oppii nopeasti tuntemaan oman musiikkinsa. Sen silmät kirkastuvat, jalat nousevat korkeammalle ja häntä heiluu innokkaasti. Uusi tähti on syntynyt.
Valitse kappale, joka on 1½ - 4 minuuttia pitkä aloittelijalle sopii paremmin lyhyt kappale. Valitse musiikkia, josta pidät, koska tulet kuuntelemaan sitä paljon. Kun olet suunnitellut esityksesi koreografian, sinun pitää suorittaa se alusta loppuun useita kertoja ilman koiraa, kunnes tiedät täsmälleen, missä sinun pitää olla ja mitä sinun pitää tehdä kunkin tahdin aikana.
Kun olet tutustunut perusteellisesti valitsemasi musiikin rytmeihin, soittimiin ja kuvioihin ja sinulla on käsitys koirasi taidoista, voit aloittaa koreografian laatimisen. Muista, että päämääränäsi ei ole esittää jokaista koirasi osaamaa temppua, vaan luoda taiteellinen, sujuva ja vaikuttava kokonaisuus. Muodosta itsellesi käsitys tilasta ja suunnasta, esimerkiksi missä suunnassa kehän etuosa on, missä katsojat, ja ehkä tuomarikin, ovat.
Nyt voit herättää koirasi, innostaa sitä ja kokeilla sitten liikkumista musiikin tahdissa. Koska olet valinnut nimenomaan koirallesi sopivan musiikin, koirasi on keskeisessä osassa. Vain kokeilemalla voit oppia, miten pitkän matkan koira etenee tietyn musiikkiosan aikana sivusuuntaan, seuratessaan tai jalkojen välistä pujotellessaan. Liitä hitaita liikkeitä nopeisiin sopivassa suhteessa. Jonkin liikkeen toistaminen siten, että katsojat näkevät sen eri kulmista, voi olla tehokasta. Sama liike saadaan myös näyttämään aivan erilaiselta, kun se esitetään toisella nopeudella. Voit pysähtyä täysin muutaman tahdin ajaksi ja siten antaa katsojille aikaa saada juonesta kiinni, jos ohjelmasi on nopea, tai lisätä odotusta ennen erikoisen hyvää liikettä. Mahdollisuudet ovat loputtomat. Pyri siirtymään sujuvasti liikkeestä toiseen ja hio liikkeet sopimaan musiikkiisi lisätäksesi vaikutusta. Tarkkaavainen ystävä voi antaa arvokkaita neuvoja musiikin sopivuudesta ja siitä, miltä eri liikkeet ja liikesarjat näyttävät. Myös videokamera on oiva apuväline.
Tavoitteenasi on kehittää liikeyhdistelmiä, jotka korostavat koirasi vahvuuksia ja kätkevät sen heikkouksia. Anna musiikin rakenteen ohjata liikkeiden kehitystä yhtenäiseksi koreografiseksi kokonaisuudeksi. Varmista, että käytät kehän koko 12 m x 15 m tilan. Koiran tulee olla keskipiste, joten vaateta itsesi hillitysti äläkä liioittele omia liikkeittäsi. Sinun pitää liikkua koirasi mukana ja ohjata katsojien huomio koiraan. Koiratanssi on viihdyttävä urheilulaji, mutta viihde ei koskaan saisi olla ensi sijalla.
Kun sukellatte koiratanssin maailmaan, tulette hyötymään siitä myös tottelevaisuuskehässä. Yksi CFF:n perustajista, koirakoreografi Joan Tennille, on havainnut, että hänen koiratanssiryhmissään koirien asenne ja tarkkaavaisuus on parantunut viikoittain. Innostus tarttuu myös ohjaajiin. Usein Joanin kaksituntiset oppitunnit venyvät kolmeksi tai neljäksi tunniksi, koska kaikilla on liian hauskaa lähteäkseen.
Harrastaessasi koiratanssia tulet huomaamaan, että koiran kanssa työskenteleminen on palkitsevaa, ja voit tyytyväisenä esittää saumatonta yhteistyötänne ihailevalle yleisölle. Vaivattomalta näyttävän esityksen aikaansaaminen vaatii paljon työtä, mutta sanat eivät riitä kuvailemaan sitä tunnetta, kun sinä ja koirasi liikutte kuin ajatus musiikin tahdissa.
©1998 Alison Jaskiewicz ja Canine Freestyle Federation, Inc
1999 vapaasti käännetty Alison Jaskiewiczin ja CFF:n luvalla
Alva Grönqvist
Tahtitassujen nettisivuja hoitaa Alva sähköposti etunimi@willas.net
Tahtitassut ry - Tass i takt rf Sivukartta
Päivitetty 04.02.2006