Lajina koiratanssi

Reija Puolakka

Koiratanssin kilpailu- tai näytösesitys on ihmisen ja koiran yhteistyönä musiikin tahdissa suorittama, yhtenäiseksi ohjelmakokonaisuudeksi koottu liikesarja.

Lähtökohtana ovat tavalliset tottelevaisuusliikkeet ja niiden muunnelmat. Niin suuri osa kuvioista perustuu seuraamiseen, että Englannissa ensimmäinen käytetty lajinimitys oli "Heelwork to Music" eli seuraaminen musiikin tahdissa.

Lajin noin kymmenvuotisen historian aikana sen sisään on jo ehtinyt kehittyä erilaisia näkemyksiä. USA:ssa on kaksi suurta koiratanssijärjestöä. WCFO (World Canine Freestyle Organization) on hyvin show-henkisiä ohjelmakokonaisuuksia suosiva suuntaus, missä ihmisen panos on näkyvä liikehtimisineen ja näyttävine esiintymisasuineen.

CFF (Canine Freestyle Federation) taas on lähtenyt kilpaurheiluhenkiselle linjalle ja edellyttää kilpaluokkien ohjelmilta mm. tiettyä vähimmäismäärää pakollisia liikkeitä. Kevennyksenä CFF:llä on "Luova tulkinta", näytösluokka, joka ei sisällä pakollisia liikettä. Siinä koirakko voi vapaasti toteuttaa osaamistaan.

Brittiläinen versio koiratanssista kulkee tavallaan kultaista keskitietä. Ohjaaja on siinä koiransa kykyjä esiin tuovana ja niitä tukevana osapuolena. Vaatetus voi myötäillä musiikin ja esityksen henkeä, mutta ei yleensä ole kovin näyttävää. Esitykset eivät sisällä erikseen mainittuja, pakollisia liikkeitä.

Mitä vaaditaan?

Koiratanssi on muodoltaan ja liikkeiltään vapaa, koiran kanssa musiikin tahdissa tehtävä tottelevaisuusohjelma. Koiralta vaaditaan aloitusvaiheessa vähintään alokasluokan tottelevaisuuskokeen osaamistasoa eli peruskäskyjen ymmärtämistä. Ohjaajalla on oltava kärsivällinen, koiraa kannustava koulutusote ja runsaasti luovaa mielikuvitusta. Musiikintuntemus ja koreografinen kyvykkyys ovat suuria etuja. Videokamera on apuvälineenä korvaamaton.

Suurin osa koiratanssin liikkeistä perustuu seuraamiseen. Tottelevaisuuskokeissa (toko) tällä tarkoitetaan sitä, että koira kulkee kävelyssä, juoksussa ja käännöksissä paikkansa ohjaajaan nähden koko ajan samana säilyttäen tiiviisti ja valppaasti ohjaajan vasemmalla sivulla pysähtyen välittömästi hänen viereensä istumaan, kun ohjaaja pysähtyy. Koiratanssiesitys ei saa vaikuttaa tottelevaisuuskokeen pitkältä seuraamisosuudelta musiikin säestyksellä.

Koiratanssissa seuraaminen on käsitteenä monipuolinen. Koira voi seurata sekä vasemmalla että oikealla sivulla tai pysytellä kohtisuoraan ohjaajan edessä tai takana. Samoin koira osaa peruuttaa molemmilla sivuilla tai ohjaajan edessä. Lisäväriä tuo myös ohjaajan liikkuminen sivuttain, jolloin koirakin astuu ristiin. Koiran voi opettaa pyörimään paikallaan tai kiertämään ohjaajan ympäri sekä etu- että takaperin, lähellä ja kauempana.

Ohjelma voi sisältää kaikkia perusliikkeitä, kuten seisomista, istumista ja maahan menoa, paikallaan pysyttelemistä, luoksetuloa, poispäin lähettämistä, jopa noutoja, koska mukana voi olla jokin esitykseen liittyvä esinekin. Lisäksi koira voi tehdä "temppuja", kieriä tai ryömiä, pujotella ohjaajan jalkojen välistä, hyppiä ohjaajan jalkojen, käsivarren tai vartalon yli, ryömiä, kävellä tai hyppiä takajaloillaan jne. Askellajeja ja niiden nopeutta voi vaihdella. Mahdollisuudet ovat siis rajattomat.

Koiratanssiesityksiin käytetään yleensä kooltaan noin 12 x 15 metrin kehää. Tarkoituksena on koota musiikkiin pohjautuva tilateos, jota on miellyttävä katsella. Koirasta on näyttävä, että se on innokas ja iloinen, "häntä heiluen".

Koiratanssin musiikkina voi olla mitä vain klassisesta musiikista teknoon, kuorolaulua tai kansantanhuja. Kilpailuohjelmaa kokoavan kannattaa muistaa, että julkisiin esityksiin käytettävästä musiikista joutuu maksamaan Teostolle korvauksen. Korvaus on maksettava myös videolle tallennetun ohjelman musiikista, jos video osallistuu kilpailuun.

©2002 Teksti: Reija Puolakka


Tahtitassujen nettisivuja hoitaa Alva  sähköposti etunimi@willas.net

Tahtitassut ry - Tass i takt rf     Sivukartta

Päivitetty 04.02.2006