Yhdistyksen nimi
Yhdistyksen nimi on Tahtitassut - Tass i Takt ja sen kotipaikka
on Pernaja
Yhdistyksen tarkoitus
Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää koiratanssiharrastusta
sekä edistää harrastuksen tunnettavuutta.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys ohjaa jäseniään
opettamaan koiriaan järjestämällä koulutus-,
neuvonta- ja keskustelutilaisuuksia sekä kilpailuja, kokeita,
kursseja, näytöksiä ja näyttelyitä.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi hankkia ja omistaa kiinteätä
ja irtainta omaisuutta, vastaanottaa lahjoituksia, testamentteja,
muodostaa rahastoja sekä järjestää asianomaisella
luvalla rahankeräystä, arpajaisia sekä yleisiä
huvitilaisuuksia.
Jäsenyys
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä
henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. Nuorisojäseneksi
voidaan hyväksyä alle 18-vuotias henkilö. Kannatusjäseneksi
voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeustoimikelpoinen
yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Perhejäseneksi voidaan hyväksyä varsinaisen jäsenen
kanssa samassa taloudessa asuva perheenjäsen. Ainaisjäseneksi
voidaan hyväksyä henkilö, joka maksaa vuosikokouksen
määräämän varsinaisen jäsenen liittymismaksun
sekä varsinaisen jäsenen vuotuisen jäsenmaksun
kymmenkertaisena, jonka jälkeen ainaisjäsen ei ole jäsenmaksuvelvollinen.
Varsinaisen jäsenen, ainais-, perhe-, nuoriso- ja kannatusjäsenen
hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
Yhdistys voi hallituksen esityksestä, vuosikokouksessa tekemällään
päätöksellä kutsua kunniajäsenekseen
yhdistyksen toimintaa ansiokkaasti edistäneitä henkilöitä.
Kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua.
Eroaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla
siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle
taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi
pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen
on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa
maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä
ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä
sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä
tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä
tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen
säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
Jäsenmaksusta päättäminen
Varsinaisilta jäseniltä, perhe-, nuoriso- ja kannatusjäseniltä
perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun
suuruudesta päättää vuosikokous erikseen kullekin
jäsenryhmälle.
Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa
valitut puheenjohtaja ja 4 muuta varsinaista jäsentä
sekä 2 varajäsentä. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten
välinen aika, mutta hallituksen varsinaiset jäsenet
valitaan kahdeksi kaudeksi kerrallaan. Näin varsinaisista
jäsenistä kaksi on vuosittain erovuorossa. Vuorotteluun
pääsemiseksi arvotaan ensimmäisen hallituksen jäseniä
valittaessa, keillä kahdella valituista toimikausi on vain
vuosi, jolloin he ovat erovuorossa seuraavana vuonna.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa
keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja
muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä
ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen
olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen
jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään
puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan
yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten
mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa
kuitenkin arpa.
Nimenkirjoitusoikeus
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja,
sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.
Tilikausi
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen
vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään
kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa
kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen
vuosikokousta hallitukselle.
Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen
määräämänä päivänä
tammi-toukokuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen
kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo
siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa
(1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä
sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti
vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden
kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on
esitetty hallitukselle.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi
ääni. Varsinainen jäsen saa edustaa valtakirjalla
vain yhtä yhdistyksen jäsentä.
Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei
säännöissä ole toisin määrätty,
se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä.
Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten
enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Kokouskutsut
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään
seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla
kirjeillä tai sähköpostitse niille jäsenille,
jotka ovat ilmoittaneet yhdistykselle sähköpostiosoitteensa.
Vuosikokousasiat
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat
asiat:
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen lopettaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja
yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa
vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä
annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava
sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen
varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta
päättävän kokouksen määräämällä
tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään
sen varat samaan tarkoitukseen
Tahtitassujen nettisivuja hoitaa Alva sähköposti etunimi@willas.net
Tahtitassut ry - Tass i takt rf Sivukartta
Päivitetty 04.02.2006